MEÄN UUS BLOGI ON OSOTTEESSA http://www.pjah.vuodatus.net/
***
Hukka ei ainakaan taho. Mutta ilkeä kun pakotetaan. Otin siis uuden tekniikan käyttöön, kun tuo koira ihan selkeästi osaa tunnarin, mutta ei tahdo tehdä. Se alkoi ensin tuoda vääriä, ja kun ei saanut siitä palkkaa, se nuuhkaisi yhtä väärää ja jäi tuijottamaan minua. Ensin koitin aloittaa n. viidennen kerran alusta ja tein helppoja harjoituksia, mutta Hukalla ei kiinnostanut. Poksu saikin pari kertaa käydä hakemassa oman palikan, kun joku muu ei suostunut tuomaan.
Nytten kokeilen semmosta, että on pakko vaikkei taho. Kun Hukka kääntyy katsomaan minua, menen lähemmäs, osoitan palikoita ja käsken sen haistelemaan. (Kauempaa ei toimi, pakko mennä lähelle.) Aluksi se ryntäsi häntä kinttujen välissä kyyristelemään ovelle, mutta kannoin sen vain takaisin ja vaatimalla vaadin että jotain tapahtuu. Tulihan sitä actionia. Kyllä se nykyään haistelee väärät ja ottaa oman, mutta tekee sen hiiiitaaaaaassstiii. Oman tuomisesta toki aina palkkio ja kehut. En tiedä, onko tämä hyvä tapa vai meneekö vielä enemmän pilalle. Aika näyttää. Ainakin sille tulee selväksi, että tämä ei ole vapaaehtoista.
Ruutua uusilla merkeillä. Hukka koitti koko ajan mennä taaimmaisen merkin taakse merkille, minä ohjailin sitä sisälle ruutuun ja palkkailin. Ei kummempaa edistystä. Ruutunauhoja ei ollut, se ehkä sekoitti tällä kertaa, ja lisäksi ruutu oli tosi pieni.
Noutoliike alkaa rakentua uudelleen. Mitkään siihen kokeilemani vippaskonstit eivät kuitenkaan auttaneet. Yritin mm. esineidentuomispeliä (tästä Hukka tykkäsi niin kauan kunnes esine sattui olemaan noutokapula), armotonta leluilla ja nameilla kiihdyttämistä ennen noutoa, esineen pidon vahvistamista edessä istuen, alkeista aloittamista... mutta yllättäen Hukalle kelpasivat palkaksi pelkät kehut. Ensin tein jonkin aikaa harjoituksia, että Hukka toi kapulan eteeni, ja minä en ottanut sitä pois vaan aloitin hillittömän kehumisen. Eläin kieriskeli ihan hylkeenä rapsutettavana. Vähitellen sain liikkeen jalostettua ruokapalkkaukseen.
Nyt liike on sillä mallilla, että Hukka menee kapulalle laukalla ja tuo kävellen/ravilla. Palkka on aina ruokaa, koska: tänään koitin lelupalkata noutoa, että siihen tulisi vähän vauhtia. Mutta ilmeisesti Hukka luokittelee tämän liikkeen yhä traumaliikkeeksi, sillä heti kun vetäisin lelun sen eteen, se meni luimuksi ja näytti lepyttelevältä. Pfffft. Mitään sanomatta menin hakemaan sisältä nakkia, ja tällä palkalla tehtiin pari noutoa. Ensimmäisellä kerralla Hukka roikotti kapulaa kuolemansairaan näköisenä ja tiputti sen matkan varrelle. Korjasi kuitenkin takaisin suuhun ja toi eteeni istuen. Sai palkaksi puolikkaan nakin, jonka syöttelin monessa osassa ja kehuin samalla. Toisella heitolla toi jo ravilla, tästäkin palkaksi puolikas nakki ja siihen lopetettiin.
lauantai, 26. joulukuuta 2009
torstai, 24. joulukuuta 2009
tiistai, 22. joulukuuta 2009
Ding dong joulun kellot soivat
Hukka ruutuili kosketusalustan kanssa. Nyt se menee ruutuun hyvin, kun se tietää, mihin kohtaan sen pitää mennä. Miksen tajunnut tätä aikaisemmin? Pari ruutuunmenoa tehtiin myös merkin kautta lyhennetyillä matkoilla, pari metriä merkille ja ruutuun 10 metriä. Hyvin meni, viimeisellä kerralla laitoin patukan ruutuun ja sinnehän se koira syöksähti. Tänään otettiin vain oikeaa puolta, ensi kerralla vasen sitten.
Tunnari meni taas ihan plööt. Tai ainakin Hukka oli niin kuin ei osaisi sitä. Laitoin kolme palikkaa, oma viimeiseksi. Eläin nuuhkaisi yhtä väärää ja toi coolina seuraavan palikan (väärä). Pitää vähän aikaa miettiä tätä ennen kuin jatkan opettamista/pilaamista. Mikä siinä on kun mikään tekniikka ei toimi... vai teenkö tunnareita vain liian usein, vai onko palkka liian huono? Olen välttänyt jättiläispalkkion antamista, koska vire nousee siitä liian korkeaksi eikä Kukka haistele enää.
Poksu teki pari noutoa pihalla. Tarkoituksena treenata sitä, että se ei varasta. Ensimmäisellä se varasti ja tulomatkallakin tiputti kapulan puolimatkaan. Seuraavalla kerralla pidin heittäessä pannasta kiinni, mutta sitten se ei enää lähtenyt noutokäskyllä vaan piti antaa käsimerkki.
Hukalla on pentu:

Tunnisteet:
toko
lauantai, 19. joulukuuta 2009
Pihakoira
Pokon kanssa avo/voittajaliikkeitä pihalla. Ensin ruutuua namialustalla, helpompaa näin. Laitoin alustan ihan takanauhan viereen, että koira etenisi kunnolla loppuun asti. Tosi hyvin se sinkoilikin ruutuun ja vei useamman kerran nauhan mennessään. Välimatkaa oli viitisen metriä.
Hyppääminen oli vähän tahmeaa, joten päädyin palkkailemaan pelkistä sinne ja takaisin hyppäämisistä. Pari kertaa otin hypyn kautta sivulle, hidasta. Tämä pitää opettaa.
Luoksetulossa seisomaan pysäytys puolimatkasta. Hyvä alkuvauhti, pysäytyksessä hiippasi aika pahasti varmaan kaksi omaa mittaansa, mutta niinpä se vain pysähtyi. Vapautin takapalkalle.
Hyppynouto oli vauhdikas, takaisin tullessa annoin ylimääräisen hyppykäskyn varmistaakseni, että tulee hypyn kautta. Luovutusasento vähän kökkö mutta niinhän se melkein aina tuppaa olemaan. Tämän perään vauhtinouto eli päästin koiran liikkuvan kapulan perään. Mahtava vauhti ja into.
Ja loppuun tunnari kahdella väärällä, oma viimeisenä. Poksu osaa tämän tosi letkeesti ja tuo melko luotettavasti oman. Se nuuhkaisee nopeasti jokaisen palikan ja nappaa oman heti, kun sattuu kohdalle. Luovutuksessa sen sijaan on parantamista, vuhve pureskelee palikkaa ja tiputtelee. Sain sen tuomaan mälväämättä sivulle laittamalla palikan koiran leukojen väliin ja kutsumalla sivulle metrin päästä. Luovutuksia pitää siis treenata erikseen, muutoin olen liikkeeseen tyytyväinen.

torstai, 17. joulukuuta 2009
Tunnari 3 (+ ruutu)
Paranoo. Menin tekemään tunnarin ala-asteen parkkikselle ja Poksu parka ei meinannut tarjeta edes sitä kolmea minuuttia tolpassa kiinni. Olihan se nyt aika kylmää. Hukka sai odottaa seisten, en kehdannut istuttaa sitä. Kaksi väärää ihmisen hajuista + oma, jonka kylkeen liimattu ihan pieni pala juustoa ja hajustettu juustotaskussa. Hukka oli ripeä liikkeissään ja iski kuonon melkein heti omalle palikalle, vähän aikaa arpoi oikean ja väärän välillä, mutta tulihan sieltä se oma. Jesssss, kyllä tämä tästä. Nyt minua huolestuttaa Hukan liiallinen kiihtyminen palkkaustilanteessa, vaikka pitäisi nimenomaan olla rauhallinen. Se haluaa ehdottomasti ottaa tunnaripalikan suuhunsa ja syö juustot ihan kamalalla kiireellä, että saisi nopeasti palikan itselleen. Ensi kerralla ehkä laitan sen heti taskuun ennen kuin elukka alkaa saalistaa sitä hampaat napsuen.
Illalla treenasin vielä vähän ruutua. Hukka ei muistanut, miten ruutuun mennään sivulta, ja jäin harjoittamaan tätä makupaloilla. Sanoin ruutuun, seis, ja vein sille ruuan ruutuun. Pitää ehkä ottaa kosketusalusta käyttöön, nimittäin oikea paikka ruudussa on sille ihan epäselvä.
Joku kerta se ei sitten mennyt ruutuun kunnolla vaan jäi eteen. Sanoin uudestaan (lempeällä äänensävyllä) ruutuun, ja Hukka laittoi hännän alas eikä kuunnellut enää. Melkein itkettää. Ennen kaikkea turhauttaa. Ihan sama mitä teen, se saa aina trauman.

keskiviikko, 16. joulukuuta 2009
Tunnariharjoitus 2
Pakkasta uhmaten ulkona. 1. kerta: Neljä väärää ja oman päällä juustoa. Hukka kävi tosi hyvin ja tarkasti väärät läpi, mutta valitettavasti tarkisti kaikki väärät ennen omaa eikä enää kestänyt, vaan nappasi väärän. Harmin paikka, se alku näytti niin hyvältä. En palkannut tätä, otin vain koiralta palikan ja sivulle. 2. kerta: kolme väärää ja oman päällä juustoa. Nyt nuuhki pari väärää ja toi oman. Hieno homma.
Tunnisteet:
toko
tiistai, 15. joulukuuta 2009
Tunnariharjoitus
Eipä muuta mutta Hukalla yksi tämmöinen. Laitoin 8 palikkaa ympyrämuodostelmaan, että koira ei varmasti osuisi omalle heti ensimmäisenä. Oman päälle juustonpala. Hukka nuuhkaisi paria väärää, nosti päätä, näki juustonpalan oman päällä ja syöksyi ottamaan sen.
Huonoa: ei käyttänyt oman löytämiseen hajuaistia vaan katsetta. Pitää äkkiä ottaa näkyvä apu pois, ettei se ala etsiä tuolla tavalla katselemalla.
Hyvää: etsi omaa kunnolla, ei ottanut vääriä vaikka nuuhkikin, ei luovuttanut väärien nuuhkimisen jälkeen.
Näin tänään, huomenna jatketaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)